<img height="1" width="1" style="display:none" src="https://www.facebook.com/tr?id=1335718923188186&amp;ev=PageView&amp;noscript=1">

Hae sivustolta

Aloita kirjoittamalla vähintään 3 merkkiä

    10 vuotta BLC Turvan toimitusjohtajana – matka jatkuu

    Olen toiminut BLC Turvan toimitusjohtajana vuoden 2011 alusta alkaen. Matkan varrella moni asia on muuttunut.

    Kun aloitin BLC Turvan toimitusjohtajana, liikevaihtomme oli kahdeksan miljoonaa euroa vuodessa, ja työntekijöitä oli 56. Nyt turvaliiketoiminnan vuotuinen liikevaihto on yli 80 miljoonaa euroa. Työllistämme yli 450 lukitus- ja turvatekniikan huippuammattilaista.

    Kasvu on tapahtunut harkiten, omistajamme BLC-konsernin kasvustrategian mukaisesti.

    Viime vuonna BLC-konserni osti AM Security -konsernin ja siihen kuuluvat yritykset AM Security Oy:n, AM Lukkoasema Oy:n sekä Hardware Group Finland Oy:n. Kuluvan vuoden aikana AM Security ja AM Lukkoasema sulautuvat BLC Turvaan.

    Fuusion myötä BLC Turvasta tulee Suomen suurin turva- ja lukitusalan toimija. Olemme valtakunnallinen ja samalla vahvasti paikallinen opas lukitus- ja turvatekniikassa toimien 19 paikkakunnalla.

    Kasvu on meille valtava mahdollisuus. Kaikilla uudessa BLC Turvassa mukana olevilla yrityksillä ja ihmisillä on valtavasti annettavaa. Otamme käytännöt kaikki parhaat käyttöön, uudistuen ja kehittyen yhdessä joka päivä.

    Tulevaisuudessa BLC Turva nähdään yhä enemmän kumppanina. Tarjoamme asiakkaillemme kattavan lukitus- ja turvatekniikan palvelukokonaisuuden yhdeltä luukulta, tutulta myyjältä.

    Uusi BLC Turva on merkittävä ja vahva toimija, mutta emme mekään pärjää yksin. Fuusion myötä toivotamme tervetulleeksi Turvan joukkueeseen myös AMSEC Partner -verkoston yli 70 lukkoliikettä. Partnereidemme kanssa palvelemme asiakkaitamme entistä paremmin, entistä laajemmin ja luomme työtä ja tekemistä verkoston jäsenille ympäri Suomen.

    Yrityksen mukana ovat kasvaneet myös työntekijät. Palkitsevinta tällä matkalla onkin ollut seurata henkilökunnan kasvua tekijöinä ja ihmisinä. Tulevaisuudessa tarjoamme henkilökunnallemme lisää mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen ja uralla etenemiseen.

    Kasvusta ja suurista muutoksista huolimatta tietyt asiat ovat pysyneet ennallaan koko 10-vuotisen BLC-urani ajan. BLC Turva ei edelleenkään ole pörssiyhtiö eikä pääomasijoittajien hallussa. BLC Turvan omistaja on kotimainen BLC-konserni, jonka taustalla on vakavarainen, yli satakolmekymmentävuotias Savonlinnan BLC-osuuskunta. Omistuspohjamme ansiosta päätöksentekoamme ei rasita kvartaalitalouden vaatimukset, vaan voimme tehdä pitkäjänteisiä ratkaisuja tulevaisuuteen katsoen.

    Myös BLC:n arvot ovat säilyneet muutoksen tuulissa vankkumattomina. Toimintaamme ohjaa yhä edelleen iloisuus, tuloksellisuus, uudistuvuus ja asiakaslähtöisyys. Toimimme konservatiivisella alalla, mutta toiminnassamme on mukana tietty ilo, humaanius ja hyvä, alati uudistuva meininki. Se heijastuu kaikkialle: työntekijöille, asiakkaille – ja myös tulokseen.

    On ollut mahtavaa olla mukana tällä matkalla jo 10 vuotta, oppien joka päivä jotain uutta. Matka jatkuu entistäkin mielenkiintoisempana.

    Oppaasi,

    Jukka Nevalainen
    toimitusjohtaja, BLC Turva

    Aiheet: