Blogi - BLC Turva

Niki sukelsi lukkosepän mielenkiintoiseen maailmaan

Kirjoittanut BLC Turva | Mar 7, 2022 9:19:30 AM

– Kukaan ei ole seppä syntyessään. Työn oppii vain tekemällä, sanoo BLC Turvan Joensuun toimipisteessä lukkosepäksi ja turvalaiteasentajaksi oppisopimuksella opiskeleva Niki Sorsa, 21.

Nuorella miehellä on työn alla oikeastaan kaksi tutkintoa, sillä hän suorittaa samalla ammattiopisto Riveriassa sähkö- ja automaatioalan ammattitutkintoa. Lukkosepän työhön hän tutustui ollessaan BLC Turvassa ensimmäisessä opintoihin kuuluvassa työharjoittelussa.

– Harjoittelun aikana halusin päästä testaamaan lukkosepän työtä. Tykästyin siihen niin paljon, että kysyin mahdollisuutta oppisopimustyösuhteeseen.

Niki aloitti oppisopimuskoulutuksen viime vuoden lopulla. Lukkosepän työ ei ole hänelle täysin tuntematon ala, sillä hänestä on tulossa lukkoseppä jo kolmannessa sukupolvessa.

– Pikkupojasta saakka olen kuunnellut tarinoita lukkosepän työstä. Kun sain tutustua alaan käytännössä, alkoi se kiinnostaa huomattavasti enemmän.

Kädentaidot karttuvat tekemällä

Lukkosepän työssä Nikiä kiehtoo ennen kaikkea työn monipuolisuus ja vaihtelevuus. 

– Joka päivä tulee vastaan uutta opittavaa, joten työ ei käy yksitoikkoiseksi. Alalla on niin paljon sellaista, mistä en tiedä mitään. Minulla on kuitenkin kova halu oppia ja ymmärtää.

Tuleva lukitusalan ammattilainen kiittelee BLC Turvan Joensuun toimipisteen asennusporukkaa, joka pitää huolta siitä, että "keltanokka" oppii alalla vaadittavat taidot ja tiedot. Tyhmät kysymykset ovat sallittuja – jopa suotavia.

– Minulle annetaan tilaa opetella asiat rauhassa. Kukaan ei vaadi liikaa eikä liian nopeassa aikataulussa. Töitä teen aina vaihtuvan työparin kanssa. Niin kiirettä ei työssä ole, etteikö jollakulla olisi aikaa vastata, jos jokin asia askarruttaa.

Omiksi vahvuuksikseen Niki arvioi IT-taidot. Lukkoseppänä hän korostaa olevansa vielä täysin alussa ja opetteluvaiheessa. 

– Pyrin tekemään kaiken niin hyvin kuin osaan. Siinä ne taidot sitten vähitellen karttuvat ja kehittyvät. 

Urahaaveet jo selvillä vesillä

Niki toivoo, että alalle tulisi muitakin nuoria. Hän pitää isoimpana ongelmana sitä, että monikaan ei tiedä, mitä turvalaiteasentajat ja etenkin lukkosepät tekevät.

– Edes sitä ei aina tiedosteta, että lukot toimivat nykyisin sähköllä. Ajatellaan, että toimiva ovi on yhtä kuin kahva, lukkorunko ja lukkoon sopiva avain.

Muita lukkosepän työstä kiinnostuneita Niki kannustaa ainakin kokeilemaan. Hän korostaa, että alkuun riittävät innostus ja oikeanlainen asenne.

– Oma-aloitteinen on oltava. Vastaukset eivät löydy odottamalla, vaan on uskallettava sanoa suoraan, jos ei ymmärrä jotain. Siitä ei kannata huolestua, jos ei osaa jotain. Täällä kyllä opetetaan perustaidot, ja loppu on itsestä kiinni.

Lukkosepän työn osa-alueista Nikiä kiinnostavat tällä hetkellä eniten lukitustekniikat ja kulunvalvonta. Mitä uraan liittyviin haaveisiin tulee, niidenkin suhteen Niki on jo selvillä vesillä.

– Ensin keskityn taitojeni kehittämiseen ja kerrytän kokemusta. Sitten myöhemmin tulevaisuudessa olisi mahtavaa päästä tekemään kokonaisen rakennuksen lukitus- ja turvatekniikka täysin itsenäisesti.

Kiinnostuitko?

Mikäli sinua kiinnostaisi tulla työskentelemään turva-alalle niin tutustu avoimiin työpaikkoihimme tai lähetä hakemus oppisopimus- tai harjoittelupaikasta.